Mikael Berglin, Iida Miettinen, Ilkka Puikkonen, Tor Espen Steinvik
Suomalainen kiertotalouden teknologia startup Kamupak yhdistyy ruotsalaisen kilpailijan &Repeat kanssa muodostaakseen pohjoismaiden johtavan kiertotalouden teknologia- ja palveluyrityksen.
Yhdistymisen myötä uusi yhtiö täydentää osaamistaan ja tarjoamaa sekä vahvistaa valmiuksia auttaa ravintoloita täyttämään uuden tulevan säädöksen, joka tulee voimaan tammikuussa 2024 Ruotsissa. Lainsäädäntö velvoittaa ravintoloita tarjoamaan uudelleenkäytettävää vaihtoehtoa kertakäyttöisen takeaway-astian sijaan ja uudelleenkäytettävät astiat pitää olla liitettynä digitaalisen järjestelmään.
Joulukuussa 2020 perustettu &Repeat on lanseerauksestaan lähtien auttanut tuhansia ravintoloita ja ruokapalveluita tarjoavia toimijoita sekä Ruotsissa että Ranskassa taistelussa pakkausjätteitä vastaan. Kahden ja puolen toimintavuotensa aikana on yli 2,5 miljoonaa kertakäyttöpakkausta ja 500 tonnia CO2-päästöjä vältetty yrityksen innovatiivisten ratkaisujen seurauksena. Yhtiö on samanaikaisesti kerännyt yli 6M€ sijoituksia muun muassa Alliance Venture:lta ja ranskalaiselta riskipääoma yhtiöltä SuperCapital:lta.
Kamupak on suomalainen startup, pioneeri ja markkinajohtaja uudelleen käytettävien takeaway-pakkausten ja digitaalisen pantti systeemin palveluntarjoaja. Kamupak on perustettu vuonna 2019 ja sen missiona on vähentää kertakäyttöpakkauksista aiheutuvaa jätettä maailmasta.
Yhdistymisen jälkeen yhtiöllä on yli 500 asiakasta Ruotsissa ja Suomessa, mukaan lukien suuret ketjut ja ruoka-alan toimijat kuten Pressbyrån, Espresso House, Wolt, Sodexo, Kespro ja Picnic.
Uusi tuotestrategia: AI ja seuraavan sukupolven RFID parantamaan kuluttajien, take-away toimijoiden ja ekosysteemin toimijoiden kokemusta ja prosessia
Molemmat yritykset ovat investoineet voimakkaasti skaalautuvan teknologia-alustan rakentamiseen ja uusi yritys keskittyy nyt vahvasti "seuraavan sukupolven teknologian" hyödyntämiseen ja kitkan poistamiseksi kuluttajien asiakaskokemuksesta sekä yksinkertaistaa prosessia kaikille arvoketjun toimijoille. ”Uskomme, että markkinoilla olevalla ratkaisulla on suuri kehityspotentiaali ja yhdistymisen myötä meillä on edellytykset ottaa johtajuus myös kiertotalous -teknologian osalta ja rakentaa yksinkertainen ja kitkaton asiakaskokemus kuluttajille ja sidosryhmille. Uusi strategiamme on hyödyntää tekoälyä ja edistynyttä RFID:tä, joka mahdollistaa erinomaisen kuluttajakokemuksen ja helpon rajapinnan kiertotalouden ekosysteemin toimijoille.” sanoo Kamupakin toimitusjohtaja Ilkka Puikkonen.
Valmiina tulevaan EU lainsäädäntöön joka ohjaa uudelleenkäyttöön noutoruokailussa - Ruotsi näyttää esimerkkiä
Tammikuusta 2024 alkaen uusi laki Ruotsissa velvoittaa ravintoloita tuomaan uudelleenkäytettävät pakkaukset noutoruokailuun. Uudelleenkäytettävät pakkaukset tulee olla yhdistettynä digitaaliseen palveluun joka varmistaa astioiden palautumisen takaisin ravintolaan pesua ja uudelleenkäyttöä varten. Kamupakin ja &Repeatin yhdistyminen asettaa uuden yhtiön selkeäksi markkinajohtajaksi Ruotsin uudelleenkäyttö markkinaan, kun uusi laki tulee voimaan tammikuussa 2024.
”EU:n direktiivit uudelleenkäytön osalta ovat väistämättä tulossa ja pakkausteollisuus on muutoksen edessä useissa jäsenmaissa. Olemme aloittamassa tätä pitkää matkaa yhdessä Kamupakin kanssa ja luomme vahvan pohjoismaisen toimijan joka vahvistaa meitä Ruotsin markkinoilla ja samalla asemoimme itsemme vahvaksi eurooppalaiseksi toimijaksi”, sanoo toimitusjohtaja ja &Repeatin perustaja, Tor Espen Steinvik
“Uudelleenkäytön markkinat voittaa se, joilla on kykyä kehittää ratkaisuja ja palveluita, jotka ovat helppokäyttöisiä, skaalautuvia ja uusia teknologioita hyödyntäviä ja joissa sekä noutoruokailun tarjoajien että kuluttajien asiakaskokemus on erinomaista. Olemme vakuuttuneita, että pystymme siihen ja se onnistuu paremmin yhdistämällä voimat &Repeat:in kanssa. Tavoitteemme on rakentaa selkeä pohjoismainen markkinajohtaja ravintoloiden, kioskien, kahviloiden, tapahtumien, kauppojen ja muiden toimijoiden noutoruokailuun.” Ilkka Puikkonen, Kamupakin toimitusjohtaja toteaa.
”Uudelleenkäyttö tulee olemaan vaativa rakennemuutos kaikille takeaway toimijoille ja se vaatii täysin uudenlaisen ekosysteemin ja infrastruktuurin. Mittakaavan saavuttaminen edellyttää, että alalla on suunnannäyttäjä ja edelläkävijä ja, että ala löytää yhteisen toimintamallin myös uudelleen käytettävien astioiden palauttamiseen, logistiikkaan ja pesuun.” sanoo Iida Miettinen, Kamupakin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.
Toimintojen yhdistäminen
Kamupakin ja &Repeat:in toiminnot, prosessit ja teknologiat tullaan yhdistämään, mutta toistaiseksi ne jatkavat liiketoimintaansa omilla tuotemerkeillään ja brändeillään. Uuden yhtiön toimitusjohtajana toimii Ilkka Puikkonen, Kamupakin toimitusjohtaja. &Repeat:in toimitusjohtaja ja toinen perustaja Tor Espen Steinvik jatkaa yhtiössä siirtymäkauden ajan ja ottaa sitten neuvonantajan roolin uudessa yhtiössä. Kaupan yksityiskohdat eivät ole osapuolten välisen sopimuksen mukaisesti julkisia.
Kamupak
Kamupak on suomalainen kiertotalous teknologia startup, jonka tavoitteena on vähentää maailman jätekuormaa ainutlaatuisella uudelleenkäytettävien tavaroiden digitaalisella pantti- ja lainausjärjestelmällä. Korvaamme kertakäyttöiset takeaway-pakkaukset uudelleenkäytettävillä ja teemme pakkausten palauttamisesta ja uudelleenkäytöstä vaivatonta kuluttajille. Kamupak on perustettu vuonna 2019. Tällä hetkellä palvelemme yli 120 ravintola- ja tapahtumatoimialan asiakasta sekä tuhansia uskollisia käyttäjiä. Kamupakin RePaaS (reusable packaging as a service) on avaimet käteen -ratkaisu ravintoloihin, kahviloihin, tapahtumiin, tapahtumapaikkoihin, hotelleihin, kioskeihin ja muihin take-away-ruokia ja -juomia tarjoaviin toimipisteisiin.
&Repeat
Repeat on ruotsalainen teknologia-startup, joka kehittää kiertotalouden ratkaisuja
kestävän kehityksen haasteisiin ravintola-alalla. Muuttunut kuluttajakäyttäytyminen ja nopeasti kasvava trendi take-away ruokailuun ja kotiinkuljetuksiin eivät ole johtaneet pelkästään merkittävään liiketoiminnan kasvuun, mutta myös huomattaviin ympäristövaikutuksiin nopeasti kasvavan jätemäärän muodossa, alhaiseen resurssien käyttöön sekä lisääntyneisiin hiilidioksidipäästöihin. &Repeat on vakuuttunut, että uutta teknologiaa, uraauurtavaa ja rohkeaa ajattelua tarvitaan nykyisen lineaarisen järjestelmän muuttamiseen &Repeatin tavoitteena on tuoda kuluttajat, yritykset ja yhteiskunta yhteen ja yhteisvastuulliseksi nykyisen “poisheitto” kulttuurin haasteiden ratkaisemisessa.
Lisätietoja antaa:
Ilkka Puikkonen, Toimitusjohtaja, Kamupak
P. +358 40 5911995
Tor-Espen Steinvik, Toimitusjohtaja, &Repeat
P. +46 738 999 232
留言